Seuraavan hallituksen tehtävä on palauttaa luottamus oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jossa pidämme vaikeinakin aikoina huolta toisistamme. Samalla julkinen talous on saatava kestävälle pohjalle. Tavoitteet eivät ole ristiriidassa, mutta politiikan suuntaa on tarkistettava.
Orpon hallitus on perustellut leikkauksiaan julkisen talouden vahvistamisella ja työnteon kannustamisella. Tavoitteet ovat hyväksyttäviä, mutta ongelma on siinä, miten niitä on toteutettu ja kenelle lasku on langetettu. Työttömyysturvan suojaosan ja lapsikorotusten poistaminen, asumistuen leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat heikentäneet pienituloisten toimeentuloa. Myös pienituloisten eläkeläisten asumistukea on leikattu.
Vaikutukset eivät ole vain teoreettisia. Laboren elokuussa 2026 julkaisemassa tutkimuksessa työttömien köyhyysasteen arvioitiin nousseen 49,4 prosentista vuonna 2023 noin 56 prosenttiin vuonna 2025. Leikkaukset osuvat myös pienipalkkaisiin ja osa-aikatyötä tekeviin, usein naisvaltaisilla aloilla. Kun pienistä tuloista vähennetään välttämättömät menot, liikkumavaraa ei juuri jää.
Kyse ei ole vain euroista. Toimeentulon epävarmuus heikentää terveyttä, vaikeuttaa työllistymistä ja kaventaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia. Ei ole kestävää politiikkaa, jos työhön kannustamisen nimissä heikennetään niiden asemaa, joilla on jo vaikeuksia päästä työmarkkinoille. Monen ikääntyneen eläke ei myöskään mahdollista ylimääräisiä menoja. Heidän toimeentuloaan ei pidä sivuuttaa sopeutuksessa.
Seuraavan hallituksen, jos sitä johtaa SDP, on osoitettava, että taloutta voidaan tasapainottaa ilman, että heikoimmassa asemassa olevat joutuvat kohtuuttomasti maksumiehiksi. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita, ettei yhteisiin talkoisiin osallistuttaisi, vaan että vastuu jaetaan maksukyvyn mukaan. Jos verotusta kiristetään, painopisteen tulee olla suurituloisissa, suurten varallisuuksien omistajissa ja merkittäviä ympäristöhaittoja aiheuttavassa toiminnassa.
Samalla on varottava tukahduttamasta verotuksella yrittämistä, työntekoa tai investointeja. Suomi tarvitsee kasvavia yrityksiä, vientiä ja tuottavuutta. Veroratkaisujen on oltava ennakoitavia, ja niiden vaikutukset työllisyyteen ja investointeihin on arvioitava. Tavoitteena ei voi olla vain korkeampi veroprosentti, vaan verotulojen kestävä kasvu.
Tämä edellyttää myös menojen kriittistä tarkastelua. Leikkausten on perustuttava vaikuttavuuteen, ei pelkkään säästötavoitteeseen. Päällekkäistä hallintoa, tehottomia hankintoja ja huonosti toimivia tietojärjestelmiä on karsittava. Yhteistyötä ja uusia toimintatapoja on etsittävä – sellaisia, jotka parantavat laatua ja säästävät rahaa.
Taloudellinen vastuullisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole vastakohtia.
Julkisten palvelujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden parantaminen on äärimmäisen tärkeä. Kun tietoa hyödynnetään turvallisesti yli organisaatiorajojen ja rutiineja automatisoidaan, ammattilaisten aikaa vapautuu ihmisten kohtaamiseen ja vaativampaan työhön. Näin palvelut voivat parantua ja kustannukset hilliytyä samanaikaisesti.
Ennaltaehkäisevistä palveluista säästäminen voi tulla kalliiksi, jos se lisää raskaampien palvelujen tarvetta tai pitkittää työttömyyttä.
Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii sekä tulojen että menojen tarkastelua. Veronkorotusten ja säästöjen vaikutukset kasvuun ja työllisyyteen on arvioitava kokonaisuutena. Kaikkia tavoitteita ei saavuteta yhdellä budjetilla tai vaalikaudella. Uskottava suunnitelma on tärkeämpi kuin näyttävä, mutta epärealistinen lupaus.
Suomi tarvitsee hallituksen, joka uskaltaa tehdä vaikeita päätöksiä, mutta joka ymmärtää niiden inhimilliset seuraukset. Taloudellinen vastuullisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole vastakohtia. Turvallisuus, mahdollisuudet ja luottamus tulevaan auttavat ihmisiä osallistumaan työelämään, yrittämään ja rakentamaan Suomen kasvua. Se olisi tasapainoisempi suunta, jonka taakse myös perinteisiä puoluerajoja laajempi joukko suomalaisia voisi asettua.
Tony Melville
Aluevaltuuston puheenjohtaja, toimittaja
Kansanedustajaehdokas

