Nuorten tulevaisuususko palautetaan yhdessä, toisiimme luottamalla

Julkaistu:

Osallistuin hiljattain Diakonissalaitoksen järjestämään tilaisuuteen, jonka teemana oli ihmisarvoinen vaalityö. Tilaisuudessa keskusteltiin nuorten tulevaisuususkosta, pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisesta, huumekuolemien puolittamisesta sekä vähenevien sote-resurssien vaikuttavasta käytöstä.

Diakonissalaitos julkaisi syyskuussa ensimmäistä kertaa ihmisarvobarometrin, jonka mukaan suomalaisten mielestä ihmisarvo ei toteudu Suomessa niin hyvin kuin pitäisi. Barometrin mukaan heikossa asemassa olevia ihmisiä ei kohdella riittävän arvostavasti eikä heidän äänensä kuulu tarpeeksi yhteiskunnassa ja päätöksenteossa. Vastaajien mukaan huono-osaisuuden ytimessä ovat etenkin asunnottomat. 

Valitettavasti asunnottomuus on jälleen kasvussa myös Jyväskylässä. Yhä useammin asunnottomuus kietoutuu päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden tilanteisiin. Suurin osa häädöistä johtuu kuitenkin rästivuokrista eikä niinkään asumisen häiriöistä. Luottotiedottomuus ei siis tarkoita automaattisesti sitä, että ihminen ei olisi kykenevä asumaan vuokralla. Valitettavan usein kuitenkin tätä tilannetta tulkitaan näin ja luottotiedottomuus nähdään liian isona riskinä. Yksi ratkaisu rästivuokrien ehkäisyyn voisi olla esimerkiksi välitystilin suurempi käyttö.

Tällä hallituskaudella tehdyt heikennykset muun muassa sosiaaliturvaan ovat kasvattaneet pienituloisuutta ja lapsiperheköyhyyttä. Nuorten näkökulmasta erityisen haitallisia päätöksiä ovat olleet asumistuen leikkaukset, opiskelijoiden asumistukimuutos sekä työttömyysturvan kiristykset. Samaan aikaan kun usko tämänhetkiseen arkeen ja työllistymiseen on monella nuorella koetuksella, väläytellään eläkeiän nostamista 70 ikävuoteen. En usko, että tämä varsinaisesti vahvistaa uskoa siihen, että ponnistelu kannattaa. 

Diakonissalaitoksen tilaisuudessa keskusteltiin myös perusasioista: tarvitaan moniammatillista työtä ilman vastakkainasettelua, enemmän kohtaavaa työtä palveluihin ohjaamisen sijaan ja palveluiden arviointia niiden vaikuttavuuden perusteella. Jälleen kerran palasimme myös sen äärelle, että kuntien ja hyvinvointialueiden tulisi toimia tiiviissä yhteistyössä. Laadukkaat neuvolapalvelut, varhaiskasvatus, perhekeskukset, perusopetus, kouluterveydenhuolto ja nuorisopalvelut muodostavat jatkumon, joka tukee lapsia ja nuoria heidän arjessaan kohti aikuisuutta. 

Erityisesti Diakonissalaitoksen tilaisuudesta jäivät mieleeni erään kokemusnuoren sanat: nuoret eivät voi luottaa yhteiskuntaan, jos yhteiskunta ei luota nuoriin. Mielestäni tätä luottamusta rakennetaan tekojen lisäksi sanoilla. Liian usein julkisessa ja yksityisessäkin keskustelussa sanavalinnoilla kyseenalaistetaan ja leimataan nuoria ja heidän arkeaan. Tätä luottamusta tulee rakentaa yhdessä uudelleen, pala kerrallaan. 

Tarvitsemme uskoa koulutukseen ja työllistymiseen, onnistumisen kokemuksia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Nuoriin tulee luottaa ja heille tulee antaa vastuuta. Nuorten tulee voida luottaa siihen, että he saavat ensimmäisen opiskelupaikan ja työpaikan, oman kodin ja itsenäisen elämän sitten, kun sen aika on. Nuorten tulee voida luottaa myös siihen, että joku näkee heidät kokonaisena ja pitää kiinni silloinkin, kun elämä ei kanna. Se on meidän aikuisten tehtävä ja sellaista yhteiskuntaa minä haluan olla rakentamassa.

Riikka Rantanen
Eduskuntavaaliehdokas

Riikka Rantanen