Hyvinvointialueen alijäämä on johtanut arviointimenettelyyn, jonka aikana on tarjottava uusia ratkaisuja paisuvien talousvaikeuksien ratkaisemiseksi. Arviointimenettelyyn joutuminenkaan ei ole kääntänyt alueen taloudenpidon suuntaa, sillä parhaillaan käsitellään talousarviota, joka vahvistaisi pelkästään tämän vuoden alijäämän 73 miljoonaan euroon.
Alijäämän kattamisvelvoite on kirjattuna hyvinvointialueen toimintaa säätelevään lainsäädäntöön: Se on ollut tiedossa hyvinvointialueen toiminnan alkamisesta lähtien eikä ole syntynyt hallituksen tekemien leikkausten seurauksena. Herääkin kysymys, onko hyvinvointialue laiminlyönyt yksiselitteisen kattamisvelvoitteen huomioimisen. Vuoden 2023 talousarvio laadittiin yli 40 miljoonaa ja vuoden 2024 talousarvio yli 50 miljoonaa alijäämäisenä. Kumpikaan ei vastannut todellista rahankäyttöä: Vuoden 2023 toteutunut alijäämä oli yli 110 miljoonaa euroa ja vuoden 2024 alijäämä yli 140 miljoonaa euroa.
Vanha sairaanhoitopiirien tapa talousarvion ylittämisestä ja kustannusten vyöryttämisestä maksajalle on jatkunut, vaikka laskuille ei enää ole maksajaa. Kyseessä on koko hyvinvointialueen yhteinen epäonnistuminen: Luottamushenkilöiden on kyettävä aiempaa paremmin valvomaan toimintaa, vaatimaan parempaa valmistelua ja muodostamaan yhtenäistä tilannekuvaa.
Aluevaltuusto on parhaillaan hyväksymässä uutta hyvinvointialuestrategiaa, ja samaan aikaan kulisseissa valmistellaan palveluverkon supistamista ja palvelustrategiaa. Hyvinvointialueen strategia on keskusjohtoinen ja siinä esitetyistä kauniista yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja luotettavuutta korostavista lauseista huolimatta, hyvinvointialueen johto ajaa härkäpäisesti palveluiden supistamista niiden tehostamisen tai saatavuuden argumenteilla.
Arviointiryhmän tavoitteena on, että hyvinvointialue esittää omatoimisesti niitä ratkaisuja, joiden avulla hyvinvointialueen talouden suunta käännetään. Hyvinvointialueen johto valmistelee näitä ratkaisuja kahden perusoletuksen kautta: Johto uskoo kulusäästöjä syntyvän keskittämällä palvelutuotantoa suurempiin yksikköihin ja tiukentamalla keskitettyyn johtamisjärjestelmään liittyvää kulukontrollia. Molemmat oletukset ovat kyseenalaisia.
Taloudellinen vastuu tulee jakaa sitovan talousarvion muodossa alueelliselle tasolle, jossa on todellinen asiantuntemus siitä, minkälaiset palvelut ovat tarpeellisia, välttämättömiä ja hyödyllisiä huomioiden alueelliset ja väestölliset erityispiirteet. Palveluverkkoa, niin sen tiheyttä kuin aukioloaikojakin, koskeva päätösvalmistelu tulee tehdä yhteistyössä tilat omistavien kuntien kanssa ja paikallisen väestön kanssa: Paikallisten tarpeiden mukaan tulee voida suunnitella keskitetympi tai hajautetumpi palvelumalli.
Erikoispalveluiden tulee muuttua joustavammiksi ja liikkuvammiksi: Niiden tulee jalkautua tosiasiallisesti kansalaisten pariin esimerkiksi soteasemien tiloihin. Tämä oli alkuperäinen soteuudistuksen tavoite, vertikaalinen integraatio, jossa paikallistasolla voidaan toimia tehokkaasti asukkaan parhaaksi siten, että raskas palvelu on käytettävissä sinä hetkenä, kun sitä tarvitaan.
Vähentämällä tarvetta päivystykselliselle hoidolle, kustannusintensiiviselle erikoissairaanhoidolle ja hintaville ja raskaille sosialipalveluille voimme tuottaa aidosti nykyisen palvelutason edullisemmin – kustannustehokkuutta mitataan hoidon seurauksilla. Niiden säästövaikutusten rinnalla, joita palvelujärjestelmän paikallisella suunnittelulla ja toteutuksella, hajautetulla kustannusvastuulla ja valikoivalla keskittämisellä on saatavissa, ovat parin miljoonan euron luokassa liikkuvat leikkaukset omaishoidon tukeen, ostopalveluiden käyttöön tai terveysasematilojen vuokriin nappikauppaa.
Satu Kytölehto // Leena Laurila // Johannes Routila
Kirjoittajat ovat SDP:n aluevaltuutettuja ja varavaltuutettu läntisestä Keski-Suomesta.
