Piirikokouksen julkilausuma

Ajankohtaista 14:57

 

Sipilän hallituksen politiikka kiihdyttää eriarvoistumista ja velkaantumista

 

Suomen nykyinen oikeistohallitus on asettanut kahdeksi päätavoitteekseen Suomen talouden saattamisen kasvuun ja velkaantumiskehityksen pysäyttämisen. Hallituksen tähänastinen politiikka on kuitenkin lisännyt rakenteellista pitkäaikaistyöttömyyttä, heikentänyt talouden kasvunäkymiä ja kiihdyttänyt velkaantumista miljardeilla vuosittain. Ilman talouskasvua Suomi ei kykene rahoittamaan sosiaali- ja terveyspalveluitaan eikä pitämään huolta ikääntyvästä väestöstään. Keski-Suomen sosialidemokraatit seuraavat hallituksen puheiden ja tekojen ristiriitaa vakavasti huolestuneina.

Keski-Suomen työttömyysluvut ovat maan synkimpiä, mikä näkyy kuntien verokertymän supistumisena ja menojen kasvamisena. Valtion leikatessa kilpailukykysopimuksen hyödyt itselleen kunnille jää kannettavaksi sopimuksen negatiivinen vaikutus tuloihin. Tällainen lyödyn lyöminen ja valmiiksi vaikeuksissa olevan maakunnan pärjäämisen edellytysten murskaaminen on julmaa ja häikäilemätöntä valtapolitiikkaa.

Kansalaisille esitetyt lupaukset siitä, että pienemmät palkat ja julkisten menojen leikkaaminen johtavat työllisyyden parantumiseen ja velaksi elämisen loppumiseen on röyhkeällä tavalla petetty. Palkansaajat ovat tinkineet kilpailukykysopimuksen ja aiempien nollapalkkaratkaisujen kautta merkittävällä tavalla toimeentulostaan. Hallitus on vastannut tähän jakamalla miljoonien veronkevennyksiä suurituloisille. Samaan aikaan velkaantumisen annetaan kiihtyä hallitsemattomasti.

Koulutus on ollut Suomen voimavara, josta on povattu jopa vientituotetta. Hallituksen leikkaukset kuitenkin laskevat seuraavan sukupolven kouluttautumisastetta. Ammatillisen koulutuksen paikat eivät vastaa Keski-Suomessa tarvetta ja nuorisotakuun ajaminen alas syrjäyttää nuoria. Koulutusleikkaukset pysäyttävät myös yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan, jolloin Suomi jää jälkeen kehityksessä.

Työttömyyden katkaisu ajoissa työllistämistoimilla ja koulutukseen ohjaamisella pysäyttäisi pitkäaikaistyöttömien määrän kasvun. Pitkittyessään työttömyys muuttuu rakenteelliseksi. Työllistämisen lisäksi Suomi tarvitsee myös investointeja puhtaaseen energiaan, liikennejärjestelmän kehittämiseen ja terveeseen rakennuskantaan. SDP:n vaihtoehtobudjetissa tarjotaan näihin toimenpiteisiin kestävä suunnitelma ja rahoitus tavalla, joka ei lisää velkaantumista.

Talouskriisin varjolla oikeistohallitus yrittää suorittaa Suomen historian suurimman varallisuuden siirron veronmaksajilta ja tavallisilta suomalaisilta etuoikeutetuille ryhmille. Keski-Suomen sosialidemokraatit tuomitsevat tällaisen toiminnan ja vaativat päähallituspuolue Keskustaa palaamaan vastuullisemmille alkiolaisille linjoille. Kansalaisten peruspalveluiden turvaaminen asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta ja maakuntien menestyksen perusedellytysten leikkaaminen on suomalaisten yhteisen arvopohjan vastaista politiikkaa.