SDP:n Keski-Suomen kevätpiirikokouksen kannanotto

Ajankohtaista

Keski-Suomessa on maan toiseksi korkein työttömyys. Nyt tarvitaan yhteisiä tekoja erityisesti vientiteollisuuden elvyttämiseksi ja työpaikkojen pelastamiseksi. Viitasaaren seutu on saatava rakennemuutosalueeksi.
Senaatti-kiinteistöjen on vauhditettava tyhjentyvien varuskuntien myyntiä. Myös osittaisten myyntien on oltava mahdollista. Vain näin saadaan uutta yritystoimintaa vauhtiin ja uusia työpaikkoja menetettyjen tilalle.
Valtion ja kuntien on saatava taloutensa terveelle pohjalle. Myös rakenteellisia muutoksia tarvitaan. Kotimaista kysyntää ei pidä entisestään heikentää investointeja karsimalla ja henkilöstöä lomauttamalla tai irtisanomalla.

Sote-uudistuksessa saatiin vihdoin päätöksiä aikaan. Kansalaisten palvelujen kannalta on välttämätöntä, että julkinen sosiaali-ja terveydenhuolto pystyy tulevaisuudessakin tarjoamaan hoivaa ja ennaltaehkäisyä kaikille, maan eri osissa tasapuolisesti. Viiden nykyisen erva-alueen varaan rakennettu uudistus tarjoaa kuitenkin Keski-Suomelle mahdollisuuksien lisäksi myös riskejä. Valmisteluvaiheessa nämä riskit on torjuttava. Valmistelua on jatkettava kaikkien puolueiden yhteistyönä. Kiireisestä aikataulusta huolimatta valmistelun on oltava huolellista.
Tasapainoinen sote-alue edellyttää hallinnon sijoittumista Keski-Suomeen. Vain näin turvataan laadukkaan, monipuolisen ja vetovoimaisen keskussairaalan säilyminen maakunnassa. Uuden keskussairaalan rakentaminen on saatava vauhtiin mahdollisimman pian.

Keski-Suomen sosialidemokraatit haastavat kaikki maakunnan toimijat yhteisiin ponnistuksiin talous- ja työllisyystilanteen kääntämiseksi paremmaksi.