Ministeri Huovisen kolumni: Kukaan ei leikkaa lapsilisää huvikseen

Ajankohtaista

Eduskunnassa käytiin värikäs ja vilkas välikysymyskeskustelu. Oppositio tivasi ymmärrettävästi lapsilisäpäätöksen taustoja ja perusteluja. Päätös ei ollut hallitukselle helppo, sillä sosiaali- ja terveysministeriön menoja on yritetty viimeiseen asti suojata.

Nyt kuitenkin julkisen talouden velkaantuminen edellytti myös STM:n pääluokan tarkastelua. Lapsilisä valikoitui kohteeksi, koska sen potti on vuosittaisessa budjetissa noin 1,5 miljardia euroa. Kovin monia muita kohteita, joilla olisi saavutettu satojen miljoonien säästöt, ei ollut löydettävissä.

Kukaan ei leikkaa lapsilisää huvikseen. Tämä on vakava ratkaisu, jossa yritetään vastuullisesti katsoa yli vuosien ja vaalikausien. Näin tehdään, jotta lapsemme ja lastenlapsemme eivät joutuisi kantamaan meidän vanhempien kasaamaa, kasvavaa velkataakkaa. Jouduimme punnitsemaan etuuksien ja peruspalvelujen välillä, sekä tasapainoilemaan säästöjen ja veronkorotusten kanssa.

Eduskuntakeskustelussa liian vähälle jäi palvelujen pohdinta. Keskustelussa viitattiin useasti 1990-luvun laman opetuksiin. Olen samaa mieltä; opiksi voi ja pitää ottaa tuosta ajasta. Tuolloin puututtiin paitsi etuuksiin myös palveluihin. Perheet jätettiin liian usein kamppailemaan tiukassa talous- ja työllisyystilanteessa ilman kunnollista palvelujen tukiverkkoa. Tätä laskua maksamme yhä.

Usein kuulee sanottavan, ettei hallitus ole tehnyt oikein mitään oikeudenmukaisuuden puolesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Hallituksen keskeinen painopistealue on koko kauden ajan ollut köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Tässä poikkihallinnollisessa työssä on toteutettu jo 23 hanketta, vielä työn alla on toistakymmentä tavoitetta. Perusturvaa on korotettu, lastensuojelua uudistettu ja toimeentulotukea kehitetty. Hallitus tuo eduskuntaan vielä ainakin sosiaalihuoltolain ja asumistukilain muutokset. Molemmissa pääpaino tulee olemaan nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten ja perheiden tilanteessa sekä palvelujen parantamisessa.

Silti ymmärrän, että lapsilisäpäätös koetaan epäoikeudenmukaisena, epäreiluna ja kohtuuttomana. Lapsilisää on pidetty koskemattomana asiana, koska haluamme tukea kaikkia lapsia ja jokaista perhettä. Silti on uskallettava kysyä: onko meillä oikeus istahtaa lastemme ja lastenlastemme reppuselkään taloudellisessa mielessä? Miten pienenevät ikäluokat selviävät kasvavasta velkataakasta? Kun neuvola, varhaiskasvatus, perusopetus, oppilas- ja opiskelijahuolto, lastensuojelu ja sosiaalihuolto toimivat, saamme tasa-arvoisemmat lähtökohdat tähän yhteiskuntaan ja aiempaa varhaisemmin ja monipuolisemman tuen kaikille sitä tarvitseville. Näistäkö olisi pitänyt säästää?